Turvallisuuskomitea
Puolustusministeriö
Eteläinen Makasiinikatu 8
PL 31, 00131 HELSINKI

Puhelin: +358 295 16001
tk@turvallisuuskomitea.fi

mosa

torstai, 21 joulukuu 2017 10:56

Kokonaisturvallinen Suomi 100 vuotta

Suomalaisten turvallisuustoimijoiden yhteistyö juontaa juurensa jo autonomian ajoilta, jolloin viranomaiset ryhtyivät monilla aloilla toimimaan yhdessä. Tuolloinkin kannustimena ja toisaalta haasteena oli valtakunnan kohtalaisen suuri laajuus suhteessa väestöntiheyteen, mikä johti yhteistyöhakuisuuteen, jopa palveluiden hankkimiseen nykyisen private–public-periaatteen mukaisesti yksityisiltä toimijoilta. Tavatonta ei siis ollut, että esimerkiksi vankeinkuljetuksessa käytettiin virkamiesten apuna siviilejä, vahvoja työmiehiä. Tarvittaessa venytettiin lakia, kun niitä ei tämän päivän tahtiin vielä ehditty laatia.

Yksityisen järjestysvallan joustavasta käytöstä eräs kirjallisuudesta ja elokuvasta tuttu tarina on Lapista 1920-luvun taitteesta. Lapin rajavartioston komentaja Kurt Martti Wallenius antoi poromies Moskulle Mauser-pistoolin ja patruunoita, jotta tämä katsoisi kairassa liikkuessaan porovarkaiden perään. Käytännöllisyys, kekseliäisyys ja ennen kaikkea yhteistyön myötä rakentunut luottamus on mahdollistanut suomalaisen yhteistyömallin kehittymisen satavuotiaassa Suomessa.

Kokonaisturvallisuus suomalaisena varautumisen kansallisena konseptina on elänyt oman, lähes satavuotisen kasvutarinansa. Tänään kaikki varautumisen sektorit kattavalla kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallilla turvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Yhteistoimintamallin juuret juontuvat itsenäisyyden ajan ensimmäisiin vuosikymmeniin, jolloin tavoitteena oli tehdä nuoresta valtiosta itsemääräämisoikeuden tunnusmerkit täyttävä kansainvälinen toimija. Tarvittiin omavaraisuutta ja kansallista suorituskykyä puolustuksessa, järjestyksenpidossa, teollisuudessa, elintarviketuotannossa, finanssialalla jne. Eri sektoreiden kyvykkyyksien rakentamista ennen talvisotaa voidaan pitää varautumisen näkökulmasta jokseenkin epätahtisena, vaikka ensimmäisiä yhteistoimintaelimiä alettiinkin perustaa jo 1920-luvulla.

PUOLUSTUSNEUVOSTO PERUSTAN RAKENTAJAKSI

Turvallisuuskomitean ensimmäinen edeltäjä, puolustusneuvosto, perustettiin asetuksella keväällä 1924. Se toimi tasavallan presidentin neuvoa-antavana elimenä, antaen lausuntoja tämän niitä pyytäessä. Lausunnot koskivat voittopuolisesti vain maanpuolustuksen asioita, sivuten myös jonkin verran maan varautumista sotaa varten. Kokoonpano oli myös sotilaspainotteinen: puheenjohtajuudesta vastasi tasavallan presidentti, puolustusministeri tai sotaväen päällikkö. Valtioneuvoston jäseniä saattoi osallistua kokouksiin, mikäli asia ei ollut puhtaasti sotilaallinen. Taloudellisen varautumisen näkökulma jäi kuitenkin suppeaksi, jonka vuoksi perustettiin myös sotatalouskomitea vuonna 1924. Sen ehdotuksesta 1929 asetettiin taloudellinen puolustusneuvosto hoitamaan taloudellisen maanpuolustuksen kysymyksiä.

Puolustusneuvoston ensimmäinen tunnetumpi ajanjakso alkoi 1931, kun presidentti Svinhufvud uudisti puolustusneuvoston roolin ja nimesi ratsuväenkenraali Mannerheimin puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Samalla Mannerheimistä tuli sodan syttyessä puolustusvoimien ylipäällikkö. Puolustusneuvosto kytkeytyi ulko- ja erityisesti puolustuspolitiikkaan kansainvälisen sotilasyhteistyön osalta. Lisäksi se toimi yhteistyöelimenä puolustuslaitoksen ja valtioneuvoston kesken. Puolustusneuvoston viimeisin merkittävä toimi ennen talvisotaa oli Neuvostoliiton aluevaatimuksia koskeva käsittely syksyllä 1939. Talvisodan aikana puolustusneuvosto kokoontui vain yhden kerran ja jatkosodan aikana muutamia kertoja.

TOTAALISEN MAANPUOLUSTUKSEN JA KOKONAISMAANPUOLUSTUKSEN 50-VUOTINEN TAIVAL

Sotien jälkeen alettiin puuhata puolustusneuvoston ja taloudellisen puolustusneuvoston toimintojen yhdistämistä sotakokemuksien pohjalta. Sodan aikana lähes kaikki yhteiskunnan toiminnot olivat olleet ylipäällikön ja päämajan johdossa. Tänään arkipäiväisenä ilmiönä ymmärretty ”järjestelmien keskinäisriippuvuus” ajoi kohti kokonaismaanpuolustuksen ajattelumallia. Puolustusrevision maanpuolustuksen ja puolustusvoimien järjestelyjä koskeva ehdotus valmistui 10.3.1949. Vuonna 1950 valmistunut asetusluonnos sai hyväksynnän ankaran hionnan jälkeen vasta 1957. Seuraavana vuonna annettiin asetus puolustusneuvoston sihteeristöstä ja toiminta alkoi säännönmukaistua.

Uuden asetuksen mukainen puolustusneuvosto oli yhteiskunnan varautumisen näkökulmasta jo selkeästi edeltäjäänsä laajempi toimielin. Puolustusneuvoston tehtäväksi vuoden 1957 asetuksessa määriteltiin ”toimia ylimpänä neuvoa- antavana ja suunnittelevana elimenä sekä tasavallan presidentin neuvottelukuntana valtakunnan puolustusta koskevissa asioissa”. Jäseniäolivat pääministeri, puolustusministeri, ulkoasiainministeri, sisäasiainministeri, valtiovarainministeri sekä kauppa- ja teollisuusministeri ja ne muut ministerit, jotka tasavallan presidentti on kutsunut sen jäseniksi, ynnä puolustusvoimain komentaja ja yleisesikunnan päällikkö . Lisäksi tasavallan presidentti saattoi valtioneuvoston esityksestä kutsua puolustusneuvoston jäseniksi muitakin henkilöitä enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Puolustusneuvoston toinen merkittävä toimintajakso mahdollisti neuvoston vaikutusvaltaisen kokoonpanon myötä paitsi maanpuolustuksen kehittämisen myös koko yhteiskunnan laajuisen varautumisen kehittämisen. Yleistä varautumista tukevat lait, kuten vuonna 1958 säädetty väestönsuojelulaki, laki valtion varmuusvarastoista sekä vuonna 1970 säädetty laki väestön toimeentulon ja talouselämän turvaamisesta poikkeusoloissa ovat osoituksia varautumisen monipuolisesta käsittelystä. Vaikka sota poikkeusolona nähtiin suurimpana ja todennäköisimpänä uhkana, oli edellä mainittuihin lakeihin kirjattu myös muut uhat.

Laajan turvallisuuden oppia alettiin jalkauttaa totaalisen maanpuolustuksen kursseilla vuodesta 1961 alkaen. Opetus käsitteli jo ensimmäisillä kursseillaan yhteiskunnan varautumista laajasti. Kurssit tarjosivat myös väylän varautumisen suunnitelmien kehittämiseen ja erityisesti eri hallinnonalojen keskeisen henkilöstön kouluttamiseen. Nykytiedon mukaan on helppo tunnustaa maanpuolustuskurssien oppisisältöä laajempi vaikuttavuus yhteiskunnan varautumisen edistymiselle kylmän sodan aikana.

Monien vaiheiden ja kehitysaskelten seurauksena kehittynyt kokonaismaanpuolustuksen konsepti laajeni määritelmältään viime vuosituhannen lopulla. Vuoden 2003 valtioneuvoston ohjesäännössä se kuului seuraavasti: ”Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiollinen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan”.

LAAJAT STRATEGIAT KOKONAISTURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIN RAKENTAJINA

Turvallisuuden laaja-alaistuminen, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden yhteenkietoutuminen ja toimintojen keskinäisriippuvuuksien lisääntyminen johtivat turvallisuuden aiempaa kokonaisvaltaisempaan käsittelyyn. Yhtenä sytykkeenä tälle oli 11.9.2001 terrori-iskut, joiden vaikutus oli sodan kaltainen ilman sodanjulistusta tai edes kunnollista ennakkovaroitusta. Kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen alettiin kiinnittää huomiota 2000-luvulle tultaessa. Tämä johti Suomessa yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian laatimiseen (YETT 2003). Strategia laadittiin kokonaismaanpuolustuksen viitekehyksessä, jonka laaja-alaisuus mahdollisti kaikkien merkittävien uhkien ja niihin liittyvän varautumisen käsittelyn.

Vaikka kokonaismaanpuolustus konseptina toimi pitkälti nykyisen kokonaisturvallisuuden hengessä, nähtiin varautumisen periaate sodan lähtökohdista vanhentuneena. Siten muodostui Hallbergin vuoden 2010 komiteamietinnön pohjalta esitys kokonaisturvallisuuden periaatteen käyttöön siirtymisestä. Esityksen hyväksyminen johti sittemmin varautumisen konseptin määritelmällisen laaja-alaistumisen vahvistamiseen ja sen myötä turvallisuustoimijoiden osallistamisen varautumisen suunnitteluun aiempaa laajapohjaisemmin.

Turvallisuuden ohjaus muuttui myös organisatorisesti 2000-luvulla. Vuoden 2000 perustuslakiuudistuksen myötä puolustusneuvoston tehtävät jakautuivat ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle (UTVA) ja Turvallisuus- ja puolustusasiain komitealle siten, että jälkimmäisen tehtäväksi tuli varautumisen kehittäminen kokonaismaanpuolustuksen näkökulmasta. Turvallisuuskomitea jatkaa käytännössä lähes samaa tehtävää kokonaisturvallisuuden viitekehyksessä ja yhä laaja-alaisemman jäsenistön myötä. Sitä tukee Turvallisuuskomitean sihteeristö valtioneuvostolaajuisena palveluna, joka palvelee tasapuolisesti kaikkien Turvallisuuskomitean jäseniä. Sama sihteeristö valmistelee myös ministeriöiden valmiuspäällikkökokouksen säännönmukaiset kokoukset ja valmiussihteerikokoukset, jotka käytännössä muodostavat laajan varautumisen ja kriisijohtamisen asiantuntijaverkoston. Tämä järjestely on peräisin jo vuodelta 1978. Valtioneuvoston valmiusfoorumien yhteinen sihteeristö tuottaa synergiaa varautumisen ja valmiusasioiden valmisteluun.

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS 100-VUOTIAASSA SUOMESSA

Uusi yhteiskunnan turvallisuusstrategia on juuri valmistunut. Edeltäjiensä, vuosien 2003 ja 2006 YETT-strategioiden sekä vuoden 2010 YTS-strategian kehittyminen viimeisen 15 vuoden kuluessa on johtanut siihen, että uudesta strategiasta muodostuu kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalli, konsepti. Se mahdollistaa laaja-alaisen varautumisen kaikilla toimintatasoilla, kaikkia toimijoita hyödyntäen. Yhteistoiminnan perusteet ovat pysyneet varsin muuttumattomina, joskin yhteistyö on yhä laaja-alaisempaa ja siinä hyödynnetään innovatiivisesti monialaisia asiantuntijaverkostoja. Moskun ja Walleniuksen yhteistyöllä olisi tänään toteutuessaan oikeusvaltioperiaatetta kunnioittava sopimuspohja, ainakin jos yhteistyö koskisi vapaaehtoista pelastuspalvelua ja tiedon jakamista. Kokonaisturvallisuus on elänyt ajassa ja seuraa muutoksia. Tulevaisuuden uhkiin pyritään vastaamaan ennakoivasti, aktiivisesti tulevaisuutta tekemällä ja turvallisuutta rakentamalla.

Vesa Valtonen, pääsihteeri, Turvallisuuskomitean sihteeristö

Kirjoitus on julkaistu Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaisussa Maanpuolustus (nro 122, joulukuu 2017).

tk footer valk

 

 

Turvallisuuskomitea
Puolustusministeriö
Eteläinen Makasiinikatu 8
PL 31, 00131 HELSINKI

Puhelin: +358 295 16001
Telefaksi: 09 160 88244

Yhteydenotot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.